Musiikki on minulle kuin ilma jota hengitän, ilman sitä tukehtuisin hiljalleen, haihtuisin olemattomiin. Rakastan lauluja jotka löytävät tiensä syvälle sieluuni, ovat valtameren kokoisia tunteita joiden alle jäädä, sukeltaa siihen matkaan mukaan ja antaa virran kuljettaa. Musiikin syleilyssä on pienen ihmisen hyvä olla.
Kotini on keikoilla: tahmaisilla tanssilattioilla, värivalojen alla, festareilla, konserttisaleissa, Tavastialla, automatkoilla aina matkalla jonnekin.
Olen juuri se takkutukka metsänhenki joka juoksentelee luonnon helmassa niin, että saatan löytää oksanpätkiä hiuksistani tai hiekkaa taskustani. Pysähtelen ihmettelemään maisemien kauneutta ja voisin katsella merta loputtomiin. Sydämeni on jäänyt pohjoisen tunturimaisemiin ja sinne haluaisin palata aina vaan takaisin.
Sanon usein, että elämä on kauneita auringonlaskun ja aamunkajon välissä. En koskaan kyllästy ihastelemaan auringonlaskuja. En katsele maailmaa vaaleanpunaisten linssien läpi, mutta on ihanaa että vuorokaudessa voi kauneimpina iltoina olla muutaman minuutin hetki jolloin taivas on kuin hattaraa ja maailma on kuin my little ponysta.
Ja tähtikirkkaat yöt sulattavat sydämeni. En voi lopettaa ihmettelemästä avaruuden suurutta ja sitä miten koko maailmankaikkeutta ei voi saavuttaa edes yhden ihmiskunnan elinaikana. Suurimpina unelminani ei ole miljoonaomaisuus vaan esimerkiksi, sellaiset täydelliset tähtikirkkaat yöt pohjoisessa jolloin voi nähdä linnunradan ja revontulia yhden yön aikana.
Aivastelen glitteriä, viihdyn levykaupoissa ostamassa vinyyleitä ja haluaisin kulkea kaikkialla kukkaseppele päässä.
Sellainen olen minä.
Eevustus 